Menoja maaliskuuhun

Ajankohtaista on 2 Mar , 2020

Elämän kevät! Aurinko palaa piilostaan, ihmiset ulkoiluttavat koiriaan… Ja menevät teatteriin! Vuodenajat vaihtuvat, mutta ylioppilasteatterien tarjonta pysyy yhtä monipuolisena.

Helsinki

Ylioppilasteatteri

Ylioppilasteatterilla on haussa taiteellisen vastaavan kolmevuotinen työsuhde. Ylioppilasteatterin taiteellisen vastaavan tehtäviin kuuluu huolehtia Ylioppilasteatterin korkeatasoisesta taiteellisesta linjasta ja valmistaa teatterille 2-3 produktiota vuodessa. Taiteellinen vastaava työskentelee yhteistyössä teatterin jäsenistön, hallituksen sekä tuottajan kanssa.

Taiteellinen vastaava on vastuussa Ylioppilasteatterin jäsenistölle teatterin ohjelmistosta ja taiteellisesta työskentelystä. Taiteellinen vastaava laatii teatterille vuosittaisen taiteellisen toimintasuunnitelman yhdessä hallituksen kanssa, sekä osallistuu Ylioppilasteatterin hallituksen työskentelyyn esimerkiksi avustaen teatterin apurahojen hakemisessa. Hänen tehtäviinsä kuuluu valmistella teatterin toimintaa parantavia ehdotuksia ja tarjota jäsenistölle vapaa alusta kasvulle ja itsensä toteuttamiselle taiteen tekemisen kautta.

Haku taiteelliseksi vastaavaksi päättyy 20.3.

Lisätietoja: Ylioppilasteatterin rekry

Ylioppilasteatterin maaliskuun ensi-ilta Nythän tästä tuli kiusallista on esitys sosiaalisten taitojen ja osaamisen merkityksestä nykypäivän työmaailmassa sekä rooleista joita luomme itsellemme eri ihmisten seurassa. Kaikki tapahtuu maailmassa jonka jo ennalta tunnemme, mutta jossa emme ole koskaan käyneet. Pilviä hipovat toimistotalot ja kolkot työvoimatoimistot ovat jotenkin tuttuja mutta samalla niissä on jotakin kovin kummallista. Esityksen ensi-ilta on 27.3. Ylioppilasteatterin Studioteatterissa.

Lisätietoja: Ylioppilasteatteri

Oulu

Oulun ylioppilasteatterissa ensi-iltansa saa Isäni on rintakuva. Esitys on draamakomedia siitä, kuinka kokemusten jakaminen on hankalaa ja kuinka vähän ihmisistä lopulta tietää. Jokaisella on tarve jakaa ajatuksiaan ja löytää yhteys toiseen ihmiseen. 

Lisätietoja: Oulun ylioppilasteatteri

Tampere

Ylioppilasteatterin Aurinkotervehdyksen esitykset jatkuvat maaliskuussa. Aurinkotervehdys on tragikomedia, joka käsittelee terveyttä, totuutta ja auttamista. Esityksiä on 28.3. saakka Tampereen Ylioppilasteatterilla.

Lisätietoja: Tampereen ylioppilasteatteri

Vaasa

Vaasan ylioppilasteatteri Rampin Nyt riittää käsittelee neljän itsenäisen pienoisnäytelmän voimin sitä, kun asiat menevät äärimmäisyyksiin ja mitä ongelmia tällainen toiminta voi saada aikaan. Näytelmä marssittaa lavalle sekä vanhoja ramppilaisia että viime syksynä otettuja upouusia kasvoja.

Lisätietoja: Vaasan ylioppilasteatteri Ramppi