Huhtikuun ohjelmistoa

Hitaasti ja varmasti etenee kevät kohti vääjäämättömästi lähestyvää ylioppilasteatterifestivaalia! Tänä vuonna festaroidaan vasta toukokuun alussa, mutta nyt on jo hyvä hetki ajatella tulevia teatteririentoja. Ehkä jotain näistä esityksistä nähdään Jyväskylässä 5.-7.5…

Helsinki

Ylioppilasteatteri

Korkeintaan vähän väsynyt

Mikä kaikki meitä oikein uuvuttaa? Eeva Kolun samannimiseen kirjaan pohjautuva teos sukeltaa uupumuksen suonsilmään, 2000-luvun burnout-kulttuuriin. Häpeä, suorittaminen ja täydellisyyden tavoittelu muodostavat ympäröivään maailmaamme kehän, jonka läpi venyttää omia rajojaan äärettömyyteen asti. Esityksen ensi-ilta on 15.4.

Lue lisää: Ylioppilasteatteri: Korkeintaan vähän väsynyt

Jyväskylä

Jyväskylän ylioppilasteatteri

Vierailu italialaisessa kodissa

Tämän tarinan olet kuullut kerran Limingalla. Astu pilailun temppeliin ja tapaa Auttajahai, tylsät ritarit ja vittuileva papukaija. Leijonan järjestämän yllätyksen myötä Herra Space Luxor saa potkut Viisaiden Kerhosta ja haastaa perheensä oikeuteen. Jyrki Nissisen sarjakuviin pohjautuva näytelmä on temaattista jatkoa Jyväskylän ylioppilasteatterin vuoden 2017 kassamagneetille ”Yli 10 000 koiran koiranäyttely”. Tästä koettelemuksesta et selviä päihteiden avulla, vaikka katsomossa lieneekin viisainta vetää pari (alkoholitonta) bisseä. Esityksiä on 16.4. saakka.

Lue lisää: Jyväskylän ylioppilasteatteri: Vierailu italialaisessa kodissa

Tulin, näin, sytyin

Ylioppilasteatterifestivaali valtaa Jyväskylän 5.-7.5! Seuraa Ylioppilasteatterifestivaalia Facebookissa ja @ylioppilasteatterifestivaali Instagramissa, niin saat uusimmat tiedot tapahtumasta nopeasti!

Oulu

Oulun ylioppilasteatteri

Pussipiru

Tervetuloa Ylivuokin kairoille – on vuotuisen eräreissun aika! Viihdeviikonlopun keskiössä rypevät kuusi 27-vuotiasta miesoletettua, Ford Mustang, hämärän menneisyyden omaava mökki sekä yksi sangen eläväinen, yliluonnollisia voimia hallitseva patsas. Näytelmä käsittelee ystävyyden muuttumista ja happanemista, sylkykupin roolia porukassa sekä synkkien tunteiden patoutumista ja niiden purkautumista – joskus räjähtävilläkin tavoilla. Esityksen ensi-ilta on 21.4.

Lue lisää: Oulun ylioppilasteatteri: Pussipiru

Pori

Porin ylioppilasteatteri

Yksinäinen nainen

Yksinäinen nainen on kahden monologin yhteisesitys. Nobel-palkitun Dario Fon monologeista koostuva kokonaisuus käsittelee muun muassa naisen seksuaalisuutta, rooleja ja yhteiskunnallista asemaa Folle ominaisella hilpeän tragikoomisella ja rehevän suorasanaisella otteella. Esityksen ensi-ilta on 14.4.

Lue lisää: Porin ylioppilasteatteri: Yksinäinen nainen

Tampere

Tampereen ylioppilasteatteri

Situaatio

Situaatio on absurdi kurottelu kohti omaa totuutta, sattumanvarainen käytännön järjestely ja kaninkolorealistinen näytelmä. Se tutkii kysymystä, mitä pitäisi ajatella, kun törmää joogatunnilla liskomiehiin; kun enkeliviikolla kirjoitetaan mörkökulttuurista totuuksia somepalstoille ja sukupuoliroolit performoidaan kosmisiksi olemuksiksi. 
Humorististen kaninkolojen joogakoulussa maailmankuva valitaan joka hetki uudestaan, polkuun sitoutuen. Esityksen ensi-ilta on 15.4.

Lue lisää: Tampereen ylioppilasteatteri: Situaatio

Turku

Turun ylioppilasteatteri

Keltainen pallo

Keltainen pallo käsittelee yksinäisyyttä suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta tekee sen myös kevyesti ja leikillisesti. Painava aihe on helppo ottaa vastaan, kun teatteri avaa maailmansa ja luo toisen todellisuuden sekä tilan, jonka turvallisissa rajoissa vaikeitakin tunteita voi käsitellä – teatterin leikin kautta.  Tekstissä on näytelmä näytelmässä. Nuorten taiteilijoiden teatteriseurueen harjoitukset pysähtyvät alkuunsa, kun mikään ei tunnu liikkuvan mihinkään. Ohjaaja on ahdistunut, ja paineet onnistumisesta kummittelevat kaikkien mielessä. Varoittamatta teatterin aulaan ilmestyy kummallinen joukko satunnaisia ohikulkijoita ja harjoitukset saavat täysin uuden käänteen. Heillä on jotain kerrottavaa. Esityksiä on 23.4. saakka.

Lue lisää: Turun ylioppilasteatteri: Keltainen pallo

Vaasa

Vaasan ylioppilasteatteri Ramppi

Säröt

Uusien ramppilaisten tähdittämä pienoisnäytelmäkokonaisuus Säröt sisältää 3 pienoisnäytelmää ja 17 :: uutta ramppilaista! Esityksiä on 23.4. saakka.

Lue lisää: Vaasan ylioppilasteatteri Ramppi: Säröt


  • Talven tarjontaa!
    Talven tarjontaa!

    Helmikuu lähestyy uhkaavaa vauhtia. Kaikenlaista on tapahtunut ja tapahtuu! SYTY tiedottaa Puheenjohtajakokous Vaasassa 20.1.2024 Vuoden 2024 hallitus järjestäytyi Vaasassa pj-kokouksen yhteydessä. Puheenjohtaja: Netta Kivimäki Varapuheenjohtaja: Roosa Partanen Sihteeri: Tiina Lampén Talousvastaava: Pekka Holopainen Tiedotusvastaava: Katariina Kayser Kehityspäällikkö: Jussi Salminen Hallituksen muut jäsenet: Masi Kähkönen, Juuso Suihkonen ja Mirko Arkimaa Kokouksessa Student Teatern i Åbo ilmoitti…


  • Joulukuun menoja

    Vaikka joulu lähestyy uhkaavaa vauhtia, ehtii vielä teatteriin! Helsinki llves-Teatteri Equiphilia Equiphilia on työryhmälähtöinen rakkaudentäyteinen esitys, joka kuljettaa katsojansa halki tunteiden ja vaiheiden, helmeillen henkilöstä, kohtauksesta, asetelmasta ja taiteenlajista toiseen. Equiphilia on Ilves-teatterin syksyn 2023 uusien jäsenten produktio. Se on kimara devising-menetelmällä luotuja ja löydettyjä hetkiä, tunteita, aloitteita sekä lopetuksia. Kun poistut Equiphiliasta, Käpylän entisen hevostallin…


  • Marraskuisia meininkejä!
    Marraskuisia meininkejä!

    Tähän tulee joku mukava pätkä. SYTY etsii uutta graafista ilmettä Vaikka liiton hallitus pystyy moneen temppuun ja taikaan, tähän me emme pysty yksin. Autatko sinä meitä? Mitä uusi ilme sisältää?  uusi logo  värimaailma  uusi fontti voisi myös tehdä terää Suomen ylioppilasteatteriliitto on ylioppilasteattereiden kattojärjestö, johon kuuluu 15 jäsenteatteria eri puolilta Suomea. Jäsenteatterit tekevät kaikki monipuolista…