Ylioppilasteatteripidot Jogisuussa - ilokas, elähtänyh nägemine.
Kolmekymmenvuotias pido.
Joensuu on saanut isännöitäväkseen ylioppilasteatteriliitto SYTY ry:n vuoden 2010 teatterifestivaalin. Edellisen kerran Joensuu isännöi festivaalia vuonna 2001. Joensuun ylioppilasteatterin jäsenistö onkin ehtinyt vaihtua kuluneen vuosikymmenen aikana lähes kokonaan.
Kuluva vuosi on juhlavuosi, sillä SYTY-festivaali täyttää 30 vuotta. Tämä luo tietysti paineita, mutta myös intoa ja vankkaa tahtoa festivaalin onnistumisesta. Viime vuoden Helsingin-vierailu jätti lämpimiä muistoja Joensuun yyteeläisten mieliin, ja tuotantoryhmä on ammentanut oppia edellisen festivaalin isäntien osaamisesta.
Joensuun festivaalien teemaksi valittiin Karjala, sillä haluamme tuoda maakunnan monivivahteisuuden ja leimalliset erityispiirteet osaksi tapahtuman ilmapiiriä. Susirajaksikin kutsutun Pohjois-Karjalan ristiriitoja herättävä tunnuseläin, susi, seikkailee mm. käsiohjelmassa. Tämä maakunnan sankari on ristitty Vesseliksi. Myös lähisukukielemme, karjalan kieli, näkyy tapahtuman ulkoasussa.
Olemme siis uuden haasteen edessä.
Tapahtumaa tukemassa:
Suomen Kulttuurirahasto, Kansan Sivistysrahasto, Opetusministeriö